Suhtaudun yrityskulttuuriin suurella intohimolla.
Minua on aina kiinnostanut ihmiset, ryhmien toiminta ja työn tekemisen edellytykset. Uskon vahvasti, että hyvin johdetulla yrityskulttuurilla saadaan sekä onnellisempia ihmisiä että parempaa liiketoimintaa.
Minulla on pitkä kokemus arjen johtamistyöstä. Tässä työssä minulle on aina ollut tärkeää hyvä työntekijäkokemus ja osallistava tapa johtaa. Olen vastannut pitkään kasvuyhtiön yrityskulttuurista, HR:stä, rekrytoinnista ja esimiestyöstä. Tämä on urallani työ, josta minut parhaiten tunnetaan ja josta itse olen eniten ylpeä. Olen saanut olla mukana rakentamassa päivittäin parempaa yrityskulttuuria ja samalla hyvin toimivaa liiketoimintaa.
Olen urani aikana vastannut myös liiketoimintayksiköstä. Tässä roolissa opin paljon uutta esimerkiksi asiakasrajapinnassa toimimisesta. Uskallankin väittää olevani harvinainen yhdistelmä yrityselämän pehmeää ja kovaa puolta. Liiketoiminnasta vastaaminen vahvisti myös aiempaa näkemystäni siitä, että bisnes voi hyvin, kun yrityskulttuuri on rakennettu sellaiseksi, että yksilöt voivat loistaa.
Konsulttina ja johtajana olen saanut palautetta analyyttisyydestäni, innostavuudestani, rohkeudestani sekä kyvystäni kohdata ja ymmärtää ihmisiä. Minua on kiitetty siitä, että osaan löytää nopeasti oleellisen monimutkaisistakin kokonaisuuksista. Haastan yhteistä toimintaa mielelläni, mutta teen sen aina ystävällisesti, nöyrästi ja tuoden pöytään ratkaisuehdotuksia. Napisevaa kriitikkoa minusta ei saa – innostajan ja ratkaisijan kyllä.
Töiden ulkopuolella minut voi löytää urheilun parista. Kesäisin uin, pyöräilen ja lenkkeilen – välillä todella tavoitteellisesti ja välillä vain ylläpitääkseni hyvän vireystilan. Talvinen intohimoni on laskettelu. Urheilun lisäksi tykkään erilaisista nikkarointi- ja remonttihommista.