elokuu 13, 2021

Vuoropuhelua yrittäjyydestä: Mind Me Solutions

Olemme lyhyen matkamme varrella päässeet tutustumaan moneen mielenkiintoiseen yritykseen ja yrittäjään, jakaen ajatuksia ja kokemuksia milloin mistäkin maan ja taivaan väliltä. Tutustuimme Tampereella päämajaansa pitävän Mind Me Solutionsin Marianneen ja Monaan viime vuonna ja olemme sittemmin vaihtaneet kuulumisia eri näkökulmista, eritoten jonkinlaisena vertaistukena kohtuullisen tuoreina yrittäjinä. Tästä kehkeytyikin ajatus jatkaa vuoropuhelua blogissa, tutkaillen yrittäjyyden alkutaipaletta eri näkökulmista.

Kipinä uuden aloittamiseen

Eli moi Marianne! Kerrohan alkuun muutamalla sanalla kaikki oleellinen Mind Me Solutionsista ja sen taustoista ja alkutaipaleesta.

Juha Höyssä

No moikka ja kiitoksia mahdollisuudesta vieraskynällä kirjoittamiseen! Aloitetaan tosiaan kertomalla perusasiat meistä – meillä tarkoitan itseäni ja Mona Räsästä, joista yhdessä muodostuu Mind Me.

Mind Me syntyi siis halusta kehittää koulutusta aidosti työelämäläheiseen suuntaan mahdollistaen näin ollen kyvykkäitä ja osaavia tulevaisuuden työelämän tekijöitä. Kipinä tähän syttyi omista opinnoistamme Yrittäjyyden ja tiimijohtamisen korkeakoulussa Proakatemiassa. Siellä opittiin aidosti tekemällä, tiimin kanssa yhteistä osuuskuntaa pyörittämällä ja oikeille asiakkaille projekteja toteuttamalla. Täältä löydettiin siis intohimo niin tiimityöhön kuin tämän kaltaiseen oppimiseenkin.

Jo opintojen aikana pohdittiin elementtejä, jotka olisi monistettavissa ja vietävissä laajemminkin koulutukseen, ja päästiin näitä myös toteuttamaan projektiopintokokonaisuuksia suunnittelemalla ja opiskelijatiimejä valmentamalla. Valmistumisen jälkeen perustettiin Mind Me samojen teemojen äärelle, ja sittemmin toiminta on laajentunut myös organisaatioiden kehittämiseen tiimityötaitojen näkökulmasta.

Alku meillä lähti käyntiin kohtuullisen vauhdikkaastikin, kun saatiin verkostojen kautta heti kaksi suurempaa projektia peräkkäin käyntiin. Ensimmäinen näistä oli oikeastaan lähtölaukaus yrityksen perustamiseen, sillä meille tuli suora pyyntö erään konseptin suunnitteluun. Siinä sitten pohdittiin, että nyt ei ole kyllä enää tuota opintojen aikaista osuuskuntaa olemassa, mutta eiköhän perusteta osakeyhtiö ja aleta tehdä näitä hommia ihan täyspäiväisesti. Ja niinhän me alettiin.

Marianne Murto

Yllätyksiä alussa

Lennokas lähtö!

Olemme Jonnen kanssa saaneet opetella yrittäjyyteen liittyviä juttuja juurta jaksain ja osin kantapäänkin kautta. Sinänsä työn ja uusien ja ihmeellisten asioiden määrä ei yllättänyt, mutta niiden laatu kylläkin hieman.

Kokonaisuuden kannalta lopulta melko pieni juttu, mutta esimerkiksi erilaisten ATK-asioiden parissa säätämisen määrä kahden hengen organisaatiolle oli sitten kuitenkin melko työlästä. Vaikka meillä olikin aika selkeä kuva siitä, minkälaiset ympäristöt työkaluilla haluamme, tuntuu että hankinta ja hallinta ei mennyt ihan niin sormia napsauttamalla, kuin olisimme kuvitelleet.

Toinen vähän kummallinenkin byrokratian rattaalta haiskahtava kömpelyys tuli vastaan pankkikuvioita järjestettäessä. Yksityisasiakkaana helppoon ja nopeaan palveluun tottuneena erilaisten plankettien täyttely ja hinnastot tuntuivat yllättäviltä.

Juha Höyssä

Näihin on kyllä helppo samaistua! Meillä kun tuo vanha kunnon ATK on pääosin Monan käsissä, niin itse on saanut edelleen tuudittautua ymmärryksen puutteeseen. Siitä huolimatta on ollut pakko allekirjoittaneenkin nöyrtyä sen edessä, kuinka paljon on opittavaa ihan näistä “teknisistäkin” asioista.

Myös tuohon pankkiasiaan on meillä yhteneväiset kokemukset. Itse kun olen aikanaan ollut myös toisella puolen tiskiä ja kuunnellut yrittäjien moitteita kalliista hinnoista ja kömpelöstä palvelusta – toisinaan ajatellen, että hohhoijaa – niin täytyy sanoa, että nyt kyllä ymmärrän mistä he puhuivat. Toisaalta, yhtäkään haastetta palveluiden toimivuudessa en ole huomannut sen jälkeen, kun ne käyttöön saatiin valjastettua, joten kai sitä siitä sitten maksetaan.

Marianne Murto

Talousasioissa meille on ollut myös erittäin paljon apua hyvästä tilitoimistosta. Saatiin onneksi hyviä suosituksia lähipiiristä ja heti alusta asti Skarppitileistä jäi sellainen positiivinen fiilis, että ollaan hyvissä käsissä. Arkisten asiakaspalvelukokemusten lisäksi meillä on ollut tärkeää, että saadaan opastusta ja ohjausta matalalla kynnyksellä.

Juha Höyssä

Kullanarvoinen ulkoinen apu

Muutenkin meille oli alusta asti selvää, että aika paljon apuja tarvitaan ja että siihen kannattanee paikoin investoida rohkeasti vähistä tilin pohjan peitteistäkin. Tunnistimme esimerkiksi jo hyvissä ajoin ennen Voipan perustamista, että myyntityö ei ollut meidän vahvuuksia (Jonne kirjoittelikin aiheesta blogipostauksenkin).

Sittemmin onkin tullut pyydettyä ja saatua sparria eri kulmista, käytyä vähän koulutuksessakin ja nyt tehdään jatkuvampaa yhteistyötä kolmannen osapuolen kanssa tuon osa-alueen kehittämisessä. Ja onhan sitä aika paljon tullut opittuakin ensimmäisten kuukausien aikana.

Juha Höyssä

Ei voi kyllä väheksyä tuon ulkoisen avun tarpeellisuutta. Meillä myös pelkkää hyvää sanottavaa omasta tilitoimistosta Talous Haapalasta, tässä yhteistyössä on todistettu niin monta kertaa se, että tyhmiä kysymyksiä ei tosiaan ole – tai ainakaan kysyjästä ei tunnu tyhmältä kysyä.

Kuulostaa Voipan polku osaamisen kehittämisessä melko samanlaiselta kun meilläkin Mind Me:ssa. Samoin meillä myynti ei ollut vahvinta osaamista ja siihen panostettiinkin niin ajallisesti kuin taloudellisestikin paljon loppuvuoden aikana. Ne opit on onneksi pysyviä, vaikkei jokaisessa keskustelussa pidemmälle edettäisikään.

Paljon varmuutta tuo kun pääsee oppimaan asioita “lisäavun” kanssa ja toki ajatellaan myös, että halutaan itsekin käytännössä toteuttaa sitä mitä itse tehdään eli valmennusta hankitaan itsekin niihin osa-alueisiin, joissa oma taitotaso kaipaa kohennusta.

Marianne Murto

Eli paljon uuden opettelua ihan firman pyörittämisessä on ollut pöydällä, yksin ja muiden avulla. Ja kuulostaa myös siltä, että se on molemmissa yrityksissä aika innostava osa jokapäiväistä kehittämistä.

Juha Höyssä

Innostavaa yrittäjyyttä

Arjesta löytyy paljon motivoivia yksityiskohtia ja opittavaa, vaan minkä näkisit yrittäjyyden parhaaksi puoleksi?

Juha Höyssä

Toden totta! Parhaiksi puoliksi valikoin itse tämän hieman kliseisenkin – vapauden tunteen. Se, että saa itse päättää miten, missä ja milloin työtään tekee, tuo kyllä todella paljon mielekkyyttä itselle.

Toinen asia on sitten tottakai se, että kokee työnsä aidosti merkitykselliseksi ja sellaiseksi, jolla on positiivinen vaikutus maailmaan. Ehdottomasti parasta on tietysti tämän edellä mainitun aistiminen asiakkaissa. Nämä tuntemukset tekevät sängystä nousemisesta huomattavasti vaivattomampaa! Mitä itse lukeuttaisit yrittäjyyden parhaisiin puoliin?

Marianne Murto

Komppaan ehdottomasti tuota merkityksellisyyttä ja asiakkaiden auttamisen kautta syntyvää mielekkyyttä työn sisällössä. Meille noiden lisäksi myös tässä työn tekemisen muodossa on paljon uutta, ihmeellistä ja motivoivaa.

Kävimme jo ennen yrityksen perustamista aika syvällisiäkin keskusteluja niistä periaatteista, joiden mukaan haluaisimme työtä tehdä. Noita periaatteita on matkan varrella pidetty kirkkaana mielessä ja tutkimme omaa tekemistämme ja päätöksiämme niiden kautta arjessa. Tästä näkökulmasta omalle yritykselle työskentely on hyvin motivoivaa, kun isot kysymykset ovat omissa käsissä. Ei se aina helppoa ole – usein itseasiassa aika raskastakin -, mutta tuntuu että ainakin meille se on hyvin innostavaa ja tärkeää tässä kohtaa työuriamme.

Kiitos ajatuksenvaihdoista ja onnea taipaleella!

Juha Höyssä

Kuulostaa oikein samaistuttavilta nuo ajatukset. Kiitos kun sain olla mukana vaihtamassa ajatuksia ja samoin teille paljon onnea tulevaisuuteen!

Marianne Murto
Juha on intohimoinen yrityskulttuurien ja tiimityön kehittäjä. Pohdintoja organisaatioiden toiminnan lisäksi myös eritoten esimiestyöstä, fasilitoinnista ja moderneista työtavoista.

Lue lisää