Blogi

Johtaja, onko sulla väärät ihmiset töissä?

Käyn päivittäin keskusteluja erilaisten yritysten kehittämisestä. Lähestyn yritysten kehittämistä kulttuurin näkökulmasta ja tästä päädymme hyvin usein pohtimaan yrityksen kehittämistä laajemminkin, usein liiketoiminnalliseen suuntaan. Yrityskulttuuria ja liiketoimintaahan ei kannata erottaa toisistaan, vaan niitä kannattaa käsitellä toisiaan tukevina teemoina. Yrityksien kehittämiseen liittyvissä keskusteluissa puhutaan lopulta aina myös yrityksen työntekijöistä ja heidän onnistumisestaan. Hyvä niin, sillä onhan yrityksen

SCARF-malli fasilitaattorin muistilistana

Fasilitaattori vaikuttaa työpaja- ja ryhmätyötilanteissa osallistujien keskinäiseen toimintaan monella eri tavalla ja tasolla. Tässä roolissa toimiessaan on hyvä tarkkailla toimiensa vaikutusta sekä suunnittelu-, että toteutusvaiheessa eri näkökulmista. Eräs työkalu tai muistilista, joka on kirittänyt omia aivosolujani matkan varrella on David Rockin(*) SCARF-malli, joka pyrkii kuvaamaan ihmisten sosiaalisten kanssakäymisten peruspilareita ja niihin liittyviä aivojen erilaisia palkitsemis-

Vuoropuhelua yrittäjyydestä: Mind Me Solutions

Olemme lyhyen matkamme varrella päässeet tutustumaan moneen mielenkiintoiseen yritykseen ja yrittäjään, jakaen ajatuksia ja kokemuksia milloin mistäkin maan ja taivaan väliltä. Tutustuimme Tampereella päämajaansa pitävän Mind Me Solutionsin Marianneen ja Monaan viime vuonna ja olemme sittemmin vaihtaneet kuulumisia eri näkökulmista, eritoten jonkinlaisena vertaistukena kohtuullisen tuoreina yrittäjinä. Tästä kehkeytyikin ajatus jatkaa vuoropuhelua blogissa, tutkaillen yrittäjyyden alkutaipaletta

Vanhakin koira voi oppia myymään

Voipa on ollut olemassa nyt kymmenen kuukauden ajan. Tämä on molemmille perustajille ensimmäinen kerta päätoimisena yrittäjänä, joten oppia on kertynyt matkan varrella todella paljon. Emme aiemmissa palkkatöissämme ole olleet suoraan tekemisissä myyntityön kanssa, joten tällä alueella on ollut lähes kaikki uutta. Päätoimisena yrittäjänä kaupallista puolta ei ”pääse karkuun”. Myyntityön opettelu on ollut antoisaa, muttei aina

Hyvän fasilitoinnin perusteita

Edellisissä kirjoituksissa pohdiskelin ulkopuolisen fasilitaattorin etuja, sekä tilanteita, joissa siitä on eritoten hyötyä. Nyt lienee hyvä aika pohtia hyvän fasilitaattorin ominaisuuksia ja taitoja. Omalla työurallani fasilitointitaidoista on ollut hyötyä hyvin laaja-alaisesti. Tässä juttusarjassa olen keskittynyt erilaisiin tiettyjä tarkoituksia varten järjestettävien työpajojen fasilitointiin, mutta ainakin osittain samaa osaamista on ammennettu hyvin erilaisissakin tilanteissa, oli kyse sitten

Koska tilata ulkopuolinen fasilitaattori?

Viime kirjoituksessa pohdiskelin ulkopuolisen fasilitaattorin etuja, mutta minkälaisiin tilaisuuksiin sellaista hahmoa tarvitaan? Siinä missä uskon, että iso osa useamman kuin yhden ihmisen tilaisuuksista voisi hyötyä ulkopuolisesta näkökulmasta, on tiettyjä paikkoja, joissa erityisesti suosittelisin harkitsemaan erillisen fasilitaattorin hankkimista. 1. Uutta aloittaessa Työelämässä tehtäviä kokonaisuuksia mielletään usein projekteiksi, hankkeiksi tai jollain lailla aikaan sidotuiksi kehitysvaiheiksi. Uuden äärellä

Ulkopuolisen fasilitaattorin etuja

Vaikka emme läheskään aina siinä onnistu, pyrimme Voipalla välttelemään ammattislangia (eli “jargonia”). Kuvailemme asioita mieluiten selkeällä suomen kielellä, kun siihen on mahdollisuus. Yksi toiminnallemme keskeinen sana kuitenkin etsii kuitenkin vielä hyvää suomennosta ja tulemme täten usein puhuneeksi fasilitoinnista. Mutta mitä kaikkea tämä monessa yhteydessä vastaantuleva sana tarkoittaa? Tuo kysymys ja taannoinen vierailuluennointi Tampereen Yliopistolla innoitti

Miten tehtiin yrityskulttuurin terveystarkastus rakennuttamisalalle?

Saimme hiljattain päätökseen Suomen Aluerakennuttaja Oy:lle (Sara) ja Arttuasunnot Oy:lle (Arttu) tehdyn yrityskulttuurianalyysin. Asiakas nimesi tämän hankkeen itse oivallisesti yrityskulttuurin terveystarkastukseksi – tutkitaan ennakoivasti, mitä kannattaa tekemissä parantaa ja näin vältetään sairaanhoito. On pakko myöntää, että menimme tälle perinteiselle rakennuttamisen toimialalle hieman varautuneena: onko yrityskulttuuriasiat sellaisia, että ne otetaan tosissaan? Millä tasolla näihin asioihin suhtautuminen

Kulttuurin kehittämisen kuusi kuolemansyntiä

Yrityskulttuurin kehittäminen on haastavaa ja pitkäjänteistä työtä. Tässä esitellään mielestämme yleisimmät ja vakavimmat sudenkuopat, joka estävät systemaattisen yrityskulttuurin parantamisen. Kaikki nämä sudenkuopat ovat vältettävissä, kun huolehditaan, että kehittämistyössä on mukana riittävästi osaamista ja oikeanlaisia työtapoja. Ottaisko HR tästä pallon? Tapa johtaa on tiukasti linkissä yrityskulttuurin. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että ylin johto on sitoutunut

Agendattomasta arvokkaaseen – erään viikkopalaverin anatomia

Pienistä puroista… Kun me Voipalla puhumme kulttuurista, modernista johtamisesta tai vaikka tiimityön kehittämisestä, puhumme niin isoista kuin pienistäkin asioista. Perusteellinen, syvällinen ja keskusteleva kehityskaaren suunnittelu on tärkeää, mutta pienet arkiset teot ja yksityiskohdat ovat oleellisia muutosten aikaansaamiseksi. Esimerkiksi tiimityötä kehittäessä on usein syytä puhua identiteetistä, tavoitteista ja johtajuudesta. Arjessa kuitenkin isot linjat muuttuvat todeksi usein