Ilme

Apuna strategian päivityksessä

Voipan Jonne ja Juha ovat auttaneet Mainostoimisto Ilmettä työpäiväkokemuksen parantamisessa, johtoryhmän yhteistyön kehittämisessä ja yhtiön strategian määrittelyssä. Ilme on yhtiö, jossa uskotaan hyvän fiiliksen tuottavan parhaita tuloksia. Työpäiväkokemus on meille erittäin tärkeä. Meillä oli kuitenkin taustalla ajanjakso, jossa olimme tehneet paljon muutoksia ja henkilöstömme kokemus arjesta ei ollut paras mahdollinen. Jonne ja Juha auttoivat meitä erityisesti johtamisen kanssa ja saimmekin nopeasti parannettua fiilistä ja näin puitteet työnteolle paranivat. Uskon, että tämä työ motivoi myös Voipan kaksikkoa; me Ilmeellä otimme heidän ehdotuksensa tosissamme ja toteutimme niitä käytännössä. Uskon myös, että Ilme on hyvä alusta tämän tyyppiselle konsultointityölle; me emme ainoastaan kuuntele ja nyökkäile, vaan toteutamme yhdessä konsulttien kanssa.

Strategiamme tarvitsi myös kirkastusta. Pyysimme Voipan huolehtimaan strategiatyöpajojemme fasilitoinnista. Tämän kokonaisuuden he toteuttivat sitoutuneesti ja inhimillisesti, tsemppaavalla otteella. Fasilitoinnin lisäksi Juha ja Jonne antoivat näkemystä ja selkeitä esimerkkejä sekä haastoivat meitä. Kaksikolla on selkeästi paljon kokemusta ja annettavaa asiantuntijaorganisaation johtamiseen.

Yli puoli vuotta jatkuneen yhteistyön isoin anti on lopulta parantuneessa tiimityössä. Voipan pyörittämä strategiatyö laittoi johtoryhmämme keskustelemaan ja tekemään yhteistyötä aiempaa enemmän. Nyt meillä on yhteisen kirkkaan suunnan lisäksi tiimi, joka on sitoutunut työn toteuttamiseen. Tätä emme tilanneet, mutta Voipan tekemisen tapa sai tämän aikaan. Koenkin, että saimme enemmän, kuin mistä maksoimme. Jonne ja Juha olivat meille järjen ja sydämen ääni.

Mitä Voipa Ilmeelle teki:

  • strategiamme päivitys
  • työpäiväkokemuksen analysointi ja parannusehdotukset
  • johdon ja omistajien sparraus erinomaisen työpäiväkokemuksen saavuttamiseksi
  • toiminnanohjausjärjestelmän ja tuloksemme analysointi

Miltä Voipan tekeminen tuntui:
kokenut, järkevöittävä, inhimillinen, sitoutunut ja tsemppaava

Oskari Kariste
Hallituksen puheenjohtaja, perustaja
https://www.ilme.fi